Kirjoitettu

Pakoreaktiota ja maastoratsastusta

Hevoselle pakoreaktion harjoittaminen on tärkeää sekä fyysisen että psyykkisen terveyden kannalta. Kun hevonen saa harjoittaa pakoreaktiota päivittäin, se pysyy myös mieleltään rauhallisempana.

Viime viikolla saatiin kokea säätiloja melkein laidasta laitaan. Ensin oli parinkympin pakkaset lumisessa maastossa, sen jälkeen saatiin lumimyrskyä melkein nollakelissä, jonka jälkeen tuli rankkasateet jotka pyyhkivät pois melkein kaiken lumen. Tämä vaihtelu tietysti aiheutti sen, että kaikki paikat oli jäätikköä.

Onneksi ollaan ihan tietoisesti pidetty pari laidunsarkaa kiinni talven ajan. Näin hevoset pääsevät aina hyvälle pohjalle kirmaamaan. Ja kyllä ne kirmaavatkin!

Päästettiin lauma koivikkoon ensimmäistä kertaa kesän jälkeen. Alue oli hyvin sulanut ja kyllä oli porukalla kivaa! Revor leijui taas häntä tötteröllä paikasta toiseen.

Videolla näkee kaksi eri mielentilaa hevosesta. Kun ollaan lauman kanssa ja harjoitetaan pakoreaktiota, leijutaan paikasta toiseen häntä tötteröllä korskuen. Kun ollaan ihmisen kanssa, energiat on alhaalla ja kuljetaan rauhassa ja luottavaisena pitkin maastopolkuja, kelistä huolimatta.

Lauman kesken hevoset kulkee paljain kavioin. Liukkaan paikan tullen vauhti hidastuu ja kun pohja on pitävä, vauhti kiihtyy. Kun hevonen saa elää ilman pysyvää suojaa jaloissaan, se on varmaliikkeisempi ja nujakoidessaan kavereiden kanssa pysyy paikat ehjänä.
Maastoreissuille puetaan nastabootsit jalkaan pitoa tuomaan.