Posted on Jätä kommentti

Hellekesä

Ilmatieteenlaitoksen sivujen mukaan tähän päivään mennessä (9.8) hellepäiviä on ollut 57 joista 14 ensimmäistä jo toukokuussa. Viime päivät on olleet ihanan viileitä mutta tänään taas helleaalto valtasi maan. Näyttää kuitenkin siltä, että syksy tekee kovasti tuloaan, illat on selkeästi viileämpiä, myöhäisillat alkaa pimenemään ja säätiedotuksen mukaan helteet on vahvasti väistymässä.

Koko heinäkuu meni aika pitkälle hevosten tönöttäessä pihaton suojissa paarmoilta, mutta nyt meininki on jo ihan toinen.

On jollain tavalla ihanaa että kesä on ollut pitkä, vaikka ihan näin kuumaa ei olisi toivonut. Ollaan molemmat sen tyyppisiä ihmisiä, että elimistö ei toimi liian lämpimässä, joten pihahommat on jääneet tekemättä suurimmaksi osaksi. Saatiin kuitenkin hevosten valtakuntaa laajennettua ja paranneltua ensi talvea varten ja siitä tuli todella kiva ja toimiva.
Hevoset liikkuvat entistä enemmän ja pohjiin tuli tosi kivasti vaihtelua. Pojat käyttävät paljon penkereitä nousuihin ja laskuihin, tasaistakin paikkaa löytyy. On kiva katsoa miten ne valitsevat omat kulkureittinsä ja yllättävän monesti ojan yli hypätään vaikka pääsisi vaihtoehtoisesti myös tasaista tietä, jyrkästä penkereestä laskeudutaan vaikka muutaman metrin päässä on tasaisempaa. Selkeästi pojat nauttii!

Yksi iso plussa tässä tarharakennelmassa on, että siellä on todella kiva ratsastaa. En ole koskaan tykännyt ratsastaa tasaiselle kentällä ja väkerrellä sinne keinotekoisia esteitä. Imeisesti poden mielikuvituksen puutetta. Nyt saa jumpattua hevosta monipuolisesti ikäänkuin huomaamattaan ja aina joku laumakaveri lähtee jumppahetkeen mukaan. Kaviotkin kuluu kivasti samalla kun koko pihaton tie aidattiin hevosten käyttöön.

Sain ystäväni Minnan kylään ja hän saikin heti testata Aksun kanssa miltä maastoilu tuntuu lauman keskellä. Reksu oli pirteässä menossa mukana, Erkkikin tuli näyttämään miten piehtaroidessa vaihdetaan puolta:

 

Sittemmin Aksu on saanut kesäpoikalookin. En tiedä kumpi helpottui enemmän, minä jonka kädet ei jaksa selvitellä tuhottoman paksua karstaantuvaa harjaa, vai Axel, jonka kaula harjan alla oli tulikuuma ja iho harjamarrossa keräsi tuhottomasti rasvaa ja likaa. Ihminen jalostaa monesti eläimiin piirteitä mitkä ei pidemmän päälle ole eläimelle itselleen positiivinen asia. Harja olisi pitänyt leikata kauan aikaa sitten.

Joudun myös ohentamaan Axelin ylipaksua ja pitkää otsatukkaa. Parturoinnin jälkeen käytös muuttuu aina rauhallisemmaksi. Onhan se mukavaa saaliseläimelle nähdä ympärilleen.

Tässä vielä tarhakierros Axelin kyydissä:

 

 

Posted on Jätä kommentti

Hyönteishotellit

Hyönteishotellit ja myrkytön hevostila pitävät elintärkeät pölyttäjät hengissä

Kesä on saapunut vauhdilla. Linnut laulaa ja pölyttäjät pörrää. Vai laulaako ja pörrääkö sittenkään?

Meidän tilalla lintujen konsertti on voimakasta ja lajikirjo laaja. Näin on myös hyönteisten kanssa. En edes teeskentele tuntevani kun  muutaman lajinedustajan, mutta äänestä päätellen meidän pihan linnuilla, hyönteisillä ja kasveilla pyyhkii ihan mukavasti. Sellaisiakin sirkuttajia on asettunut tilalle joita ennen en ole edes kuullut. Istun puutarhassa kirjoittamassa tätä tekstiä ja pörinä sekä laulu ympärillä on huima.

Hyönteisten ja lintujen kadosta puhutaan koko ajan enemmän. Mitä kliinisemmäksi teemme oman elinympäristömme, sen vähemmän meillä on hyönteisiä ja sitä kautta myös lintuja. Pölyttäjiin kuuluu hyönteisten lisäksi myös esimerkiksi jotkut linnut ja lepakot. Pölyttäjien olemassaolo auttaa myös ihmistä, koska ilman pölyttäjiä meillä ei olisi saatavilla esimerkiksi marjoja, hedelmiä, monia vihanneksia, pähkinöitä, kaakaota saati kahvia. Jokainen meistä voi auttaa elintärkeitä pölyttäjiä. Jokaisen hevostallin vastuu olisi vaalia luonnon monimuotoisuutta monokulttuurin sijaan, ja antaa muillekin lajeille mahdollisuus selviytyä, ihmistä unohtamatta.

  • Jos leikkaamme nurmikon, se leikataan vasta myöhään illalla kun pölyttäjät on lähteneet pesiinsä. Nurmikko leikataan vain ns pakollisista paikoista. Vältetään valtavia lyhyeksi leikattuja nurmikenttiä.
  • Hevosten elinalueille on jätetty paikkoja jotka saa kasvaa ja rehottaa.
  • Laitumella ja myös tarhan puolella on isoja kivenlohkarekasoja, vanhoja kantoja, lahopuita ja risu/heinäkasoja, jotka toimivat loistavina 5 tähden hotelleina hyönteisille.
  • Laitumella kasvaa runsas pajumetsä, joka tarjoaa ruokaa mehiläisille ja kimalaisille joka kevät runsaasti. Toinen pajumetsä sijaitsee puutarhamme takana. Paju on aliarvostettu mutta pölyttäjille elintärkeä.
  • Pajuista on paljon iloa myös hevosille talvisaikaan.
  • Puutarhaan on istutettu kukkia silmälläpitäen pölyttäjien ja perhosten tarpeita.
  • Ympärillä olevassa luonnossa risukasat ja mättäät saavat olla sellaisenaan kun ovat.
  • Jos puu kaadetaan, kanto jätetään sitä tarvitseville.
  • Hyönteismyrkkyjä ei käytetä edes hevosiin, saati sitten puutarhaan tuholaismyrkkyjä. 
  • Hyönteisiä torjutaan hevosista luonnollisin keinoin ja sallimalla hevosille vapaa pääsy tilavaan, viileään ja hämärään pihattoon. Monet hyönteiskarkoitteet sisältävät pieneliöille haitallisia aineita.
  • Pihavaahteran ja kahden tammen sekä lukuisten koivujen lehdet haravoidaan syksyllä vain pihatien ja kulkuväylien päältä. Nurmikkoalueet saa lehtipeitteen, joka häviää seuraavana kesänä mystisesti nurmikon sisälle ahkerien pieneliöiden toimesta. Vaahteranlehdistä sanotaan usein että ne ei maadu, mutta kyllä ne maatuu kun maltetaan antaa vähän aikaa.
  • Osa vaahteranlehdistä on haravoitu jo vuosia isoon kasaan vaahteran ympärille verkon sisään. Kasan annetaan maatua siihen. Tämä lehtikasa on 10 tähden hyönteishotelli!
  • Lannat kerätään laitumelta harvakseltaan. Suurin osa lannoista on keruuvaiheessa jo viety ahkerien öttiäisten toimesta maan alle. Jos maata tehoviljellään ja myrkytetään, maan öttiäiskanta on köyhä eikä lannoille ole kysyntää.

Siinä muutamia vinkkejä lisäämään hyönteis- sekä lintukantaa ja luonnon monimuotoisuutta omalle pihalle ja hevosten valtakuntaan, sekä varmistamaan mm oman pihan hedelmä- ja marjasato.

Yksi suurimmista panoksista minkä jokainen voi vielä tehdä omasta puolestaan, on lisätä kasvisten määrää ruokalautasella ja vähentää eläinkunnan tuotteiden käyttöä. Sen on tutkitusti todettu auttavan ympäristön hyvinvointia, puhumattakaan omasta hyvinvoinnista! Yksipuolinen viljely tuhoaa myös lintujen ja pölyttäjien elinolosuhteita. Mitä vähemmän ruokaa kierrätämme eläinten kautta, sen enemmän viljelymaata saamme vapautettua monimuotoiselle luonnolle.
Olemme Jirin kanssa olleet täysin kasviperäisellä ruokavaliolla nyt 5 vuotta, voimme suositella sitä lämpimästi kaikille. Ruoka ei ole koskaan ollut näin herkullista! Käy katsomassa Vegaanihaasteen sivut. Sieltä saat jopa henkilökohtaisen tuutorin auttamaan sinut alkuun herkkujen maailmaan.

Nautitaan kesästä yhdessä!

 

Posted on Jätä kommentti

Pelko

Pelko on perustunteemme

Alkuperäinen teksti (alkupään aikamuotoa muutettu tähän kirjoitukseen) julkaistu 4.8.2013

Sain julkaisun jälkeen huiman määrän ihania viestejä ihmisiltä joilla myös hevospelko, tuo ”kamala tabu” josta ei saa julkisesti puhua. Se oli niin kannustavaa! Eräskin kouluttaja kertoi oppilaidensa alkaneen avautua hevospelosta kun olivat lukeneet kertomukseni. On ihan mahtavaa kun saa omalla tarinallaan rohkaistua ihmisiä olemaan… ihmisiä. Koska pelko on perustunteemme, ilman sitä emme olisi olemassa. Toki toivon että myös hevosten elämä on muuttunut parempaan ihmisten ymmärtäessä niiden käytöksen syitä paremmin.

Onneksi nyt, 5 vuotta myöhemmin asiat on paremmalla tolalla ja pelosta puhutaan jo aika avoimesti monessa foorumissa.

Tässä kirjoitukseni:

Tämä kirjoitus pelosta on vain ja ainoastaan omakohtainen kokemus. Toivottavasti joku saa siitä jotain avaimia oman pelkonsa käsittelyyn.

Laumaamme kuului joitakin vuosia sitten hevonen, jonka poismenoa suren edelleen. Hän laukaisi minussa voimakkaan pelon jonka kanssa teen töitä edelleen ajoittain. Hevosen ollessa nuorempi minusta tuntui monesti, että se olisi lähinnä muissa maailmoissa enkä saa siihen minkään näköistä kontaktia. Se oli hyvin erilainen hevonen käyttäytymiseltään mihin olen tottunut. Jälkeenpäin olen oppinut, että se oli hyvin herkkä hevonen varustettuna pitkällä sietokyvyllä ennen reagoimista. Silloin reaktio voi olla voimakaskin. Joku voisi puhua introvertista hevosesta.

Nuorempana hevonen ryösti taluttaessa kädestäni pari kertaa, ohi mennessään heitti takapäätä minua kohti. Luultavasti ei tarkoittanut osua, kerran kuitenkin osui. Ei siinä sen enempää kohtausta nostettu. Meni pitkän aikaa ettei tätä käytöstä enää tapahtunut, aloin pikkuhiljaa sitä ratsastamaan. Tällöin pelkoa ei vielä ollut. Jossain vaiheessa tuli tarve opettaa hevoselle lisää asioita, eikä omat taidot siihen riittäneet. Meillä kävi muutamia ihmisiä kouluttamassa, mutta ajatusmaailmat opettajien kanssa ei oikein kohdanneet. Lopuksi päätin viedä hänet kodin ulkopuolelle kuukaudeksi koulutukseen. (Sydän on vereslihalla kun muokkaan tätä tekstiä.)
Mieheni Jiri ei olisi halunnut näin tehdä mutta ”pidin pääni”. Näin jälkeenpäin ajatellen, olisi taas kerran pitänyt kuunnella isäntää. Ensinnäkin, kuukauden koulutus vieraassa paikassa ei yksinkertaisesti ole mahdollista, koska hevosella menee se kuukausi pelkkään uuteen paikkaan tottumiseen. Olen nykyään edelleen vahvasti sitä mieltä, että jokaisen hevosenomistajan pitäisi osata edes avustavasti kouluttaa hevostaan, ammattilaisen käydessä neuvomassa heitä kotona. Jos jostain syystä haluaa viedä hevosensa koulutukseen muualle, on aika minimissään 4-6 kk. Kouluttajankin pitäisi ammattilaisena tähdentää tätä asiaa. Stressaantuneessa mielentilassa oleva hevonen ei opi.

Koulutus ei sujunut ongelmitta. Hevonen ei ollut tottunut olemaan erossa laumastaan kovinkaan pitkiä aikoja. Hevoselle ei annettu aikaa kotiutumiseen uudessa paikassa, vaan siltä alettiin vaatimaan sille liian vaikeita asioita aivan liian nopeasti. Hevonen asui omassa pienessä pihattotarhassa josta sillä oli näköyhteys lajitovereihin. Tämä oli erittäin positiivinen asia. Ymmärrän että vierasta väliaikaista hevosta ei voida laittaa laumaan, joten tämä oli hyvä ratkaisu kun hevonen oli tottunut pihatossa elämään. Hevonen sai olla pihatossa ja näköyhteys lajitovereihin säilyi.
Hevonen vietiin joka päivä pihattotarhastaan metsän taakse maneesille koulutukseen yksin. Se oli hevoselle liikaa ja liian vaikea asia käsiteltäväksi. Hevonen ei halunnut jättää lajitovereitaan ja riekkuminen taluttaessa, mitä oli joskus kotona tehnyt, vahvistui päivittäiseksi ja minussa alkoi nousta epätoivo. Jossain vaiheessa hevosen kanssa onneksi alettiin tekemään asioita tarhassa, mikä sujuikin paljon paremmin.
Kun viimeinen päivä koulutuksessa tuli, olimme maaneesilla hevonen ainoana hevosena ja nousin selkään. Hevonen oli kun viritetty jousi ja heitti minut melkein saman tien alas selästään. Nousin kyllä vielä selkään, koska ”en halunnut antaa periksi” ja että ”se oppii pääsemään minusta eroon”, kunnes se yritti toistamiseen heittää minut alas. Pysyin kyydissä. Voi hyvänen aika minkälaisia asioita sitä on antanutkaan tapahtua… täytyy sanoa että tuo aika tuntuu olevan valovuosien päässä nykyisestä ymmärryksestäni mutta tunteet nousee pintaan kun muistelen asiaa.

Minun ei olisi missään nimessä pitänyt nousta selkään. Minun olisi pitänyt tajuta vaatia, ettei hevosta viedä pois muiden hevosten luota koulutukseen heti sen muutettua uuteen paikkaan. Asiat olisi voitu tehdä hyvin eri tavalla, pilkkoa asiat paljon pienempiin osiin ja paljon muuta. Oppia ikä kaikki. Lähtökohtaisesti minun ei olisi edes pitänyt viedä hevosta pois kotoa koulutukseen.

Vanhempi ruunamme oli koko kuukauden murjottanut tarhassa omissa oloissaan. Nuori ruunamme kun oli sen paras kaveri. Vanha ruuna juoksi kotiinmuuttajaa vastaan tarhan portille ja saman tien kun hevoset olivat taas yhdessä ne alkoivat hoitamaan toisiaan. Hyvä etten itkuun purskahtanut, miten olin voinut olla niin ajattelematon…

Pari viikkoa kului kunnes oli aika lähteä pienelle tutulle maastokävelylle parhaiden kaverusten kanssa. Tässä vaiheessa en enää uskaltanut taluttaa nuorta ruunaamme saatika olla sen lähelläkään. Kiersin sen kaukaa. Jiri hoiti hevosen ihan kokonaan yksin. Vietiin hepat tuttuun paikkaan satulahuoneelle, laitettiin kiinni tutuille hoitopaikoilleen ja alettiin pukea varusteita. Nuori ruuna, joka aikaisemmin oli seisonut hoitopaikallaan kun ”vanha lehmä” pää riippuen melkein maassa, venkoi, riuhtoi ja rimpuili aivan järjettömästi. Jirin pukiessa sille bootseja (oli talvi ja liukasta) se repi jalkojaan ja potki takasillaan kunnolla kohti. Aivan kun meillä olisi ollut joku toinen hevonen pihassa.
Talutuslenkki oli täysi painajainen. Nuori ruuna hyppi, hillui, yritti ryöstää ohi ja teki kaikkea mahdollista mitä se ei koskaan ollut tehnyt. Katsottiin toisiamme Jirin kanssa, mitä ihmettä meidän hevoselle on tapahtunut? Onneksi, onneksi minulla on maailman kärsivällisin ja eläinrakkain mies! Moni muu olisi tuossa tilanteessa jo käynyt väkivaltaiseksi, jolla ei tietysti koskaan saavuteta mitään positiivista. En ole koskaan nähnyt Jirin hermostuvan eläimeen, saatika käsittelevän eläintä epäkunnioittavasti. Hän on ainoa ihminen jonka olen tavannut, joka todella ottaa eläimen huomioon, kaikessa. Eikä hän hermostunut tuossakaan tilanteessa. Käveli vain rauhassa ja piti hevosen löysästä riimunnarusta kiinni hevosen riekkuessa ja pomppiessa vieressä.

Kului viikkoja ja kuukausia, enkä edelleenkään uskaltanut lähestyäkään tätä minun puoleltani väärinymmärrettyä nuorta poikaa. Keskityin puuhailemaan vanhemman ruunamme kanssa. Kiersin nuorikon tosi kaukaa, pelkäsin sen takapäätä kun ruttoa, olin malliesimerkki pelokkaasta ja hysteerisestä ihmisestä. Liikeeni oli nopeita ja varmasti aggressiivisen oloisia. Pidin risua tai raippaa kädessä kun jaoin heiniä, ettei nuori ruuna tule liian lähelle minua ja käyttäydyin kun idiootti. Tajusin sen koko ajan, mutta pelko esti ajattelemasta loogisesti. Monta kertaa iski niin syvä epätoivo, en nähnyt hevosen kanssa mitään tulevaisuutta. En kuitenkaan ollut valmis antamaan hevosta mihinkään muualle, täällä oli sen perhe.
Tämän kirjoittaminen on äärimmäisen vaikeaa edelleen, koska vanhat tunteet nousee pintaan ja se ahdistus mikä tuona aikana velloi mieltä palaa mieleen edelleen…

Kun nuori ruunamme sai rauhassa kotiutua omaan laumaansa ja sen luottamus pysyvyyttä kohtaan palasi, se rauhoittui kaikin puolin ja oli taas mukava oma itsensä. Lenkitkin alkoi sujumaan Jirin kanssa normaaliin tapaansa. Jiri kun ei pelännyt ja käyttäytyi aina rauhallisesti ja johdonmukaisesti. Se laittoi minuunkin toivoa. Alkuun talutuslenkit oli kuitenkin ihan mahdottomia koska pelkäsin. Vanha ruuna oli aina mukana. Luvattiin nuorelle ettei sen tarvitse enää ikinä lähteä ilman lajitoveria mihinkään, niinkun ei kenenkään meidän lauman jäsenistä. Hevonenhan kuitenkin on laumaeläin, yksin kulkeminen ihmisen kansa ei ole sama asia kun toisen hevosen kanssa kulkeminen. Pikkuhiljaa alkoi talutuslenkit sujua. Mutta niitäkään ei päästy tekemään tarpeeksi usein Jirin työkiireiden takia. Olin niin voimaton, masentunut ja väsynyt koko tilanteeseen, vihainen ja turhautunut itselleni kun olin sellainen pelkuri ja häpesin pelkoani. Riittämättömyyden tunne sen kun kasvoi.

Yritin kaikin tavoin vain saada jonkun ratsastamaan hevosta ja kouluttamaan sitä ettei minun olisi itse tarvinnut.

Aloin puhumaan pelosta ääneen tuttujen ja vieraiden ihmisten kanssa. Oivallus siitä, kuinka paljon meitä hevosia pelkääviä on, oli jollain tapaa huojentava. En ole yksin tämän asian kanssa. Jännä juttu oli se, kun joskus tuli jonkun muun ihmisen kanssa puhetta tämän toisen pelosta omaa hevostaan kohtaan, jokin sellainen asia mikä omasta mielestäni oli taas ihan outoa, että joku voisi sellaista pelätä, aloin pikkuhiljaa tajuamaan, että pelko tosiaan on vain omassa päässä. Kävin jossain vaiheessa jopa yhden terapiaistunnonkin epätoivoissani, mutta sillä oli lähinnä tsemppaava vaikutus joka ajan kanssa hälveni. Ihan positiivista se oli, mutta loppujen lopuksi tajusin että minä itse joudun tekemään työn pelkoni kanssa. Peiliin saan katsoa, ihan kaikessa.
Voin ehkä saada joltain ammattilaiselta työkaluja asiaan, mutta minulle kaikista paras apu on ollut hevoset itse. Tehdä sen oman hevosen kanssa ja edetä pienin, todella pienin askelin. Uskomattoman mahtava apu on ollut mieheni Jiri, ja hänen yksinkertaiset esimerkit ja vinkit miten voisin tehdä toisin ja ajatella toisin. Hän jaksoi kuunnella valituksiani viikosta toiseen. Hyvä niin koska luottamukseni hevoseemme alkoi pikkuhiljaa rakentua, päivä kerrallaan, viikko kerrallaan.

Ensin alettiin tekemään maastakäsin harjoituksia kentällä, mutta sekään ei tuntunut mukavalta koska jännitin koko ajan. Kun Jiri oli mukana, olin paljon rennompi. Hänen rauhallisuutensa tarttuu. Onnistumisen tunteita tuli paljon, mutta ei riittävästi.

KUN MUISTAA, ETTÄ HEVONEN EI TEE VIRHEITÄ, SINÄ TEET JA ETTÄ HEVONEN EI OLE KOSKAAN VÄÄRÄSSÄ, SINÄ OLET, elämä on paljon helpompaa!

Tähän väliin täytyy sanoa, että osteopaatti oli loppukeväästä löytänyt hevosen lantiosta vinoutta, joka käsiteltiin ja takapään heittämiset jäi siihen. Sekin helpotti tilannetta paljon hevoselle mutta ei minulle, vaikka ymmärsinkin yhden syyn ”ongelmakäytökselle” poistuneen. Pelko vain on tiukassa pään sisällä ja mitä ihmisen jatkuva pelko tekee hevoselle…

Puolentoista vuoden päästä aloin pikkuhiljaa rohkaistua tekemään asioita. Tiedostaen vian olevan minussa, asenteessani, ymmärtämättömyydessäni. Hevonen haluaa ihmiseltä turvaa ja luottamusta. Ihmisen tulisi olla hevoselle tuki ja turva, jonka lähellä on aina hyvä olla. Aivan kun pienen lapsen vanhempansa kanssa. Näillä ajatuksilla lähdin liikkeelle eikä paluuta ollut. Opettelin olemaan suorittamatta ja katsomaan peiliin kun asiat ei sujuneet. Se se vasta vaikeaa olikin!! Kontrollin tarve alkoi hälvenemään. Kaikkea ei voi kontrolloida ja se on oikeasti todella vapauttava asia.

Hevosen reaktio omaa muuttunutta minääni kohtaa oli niin silmiinpistävä, että taas pyyhittiin kyyneleitä. Eräänä päivänä kävellessäni tarhassa hevoseni lähti kävelemään muutaman metrin päässä vierelläni. Hän oli alkanut pitää minuun etäisyyttä koska pyysin hänet aina kauas itsestäni. Ihan sattumalta vain siinä käveltiin. Siihen mennessä olin jo rohkaistunut paljon, mutta takapään lähelle en halunnut vieläkään mennä ja olin edelleen ylihermostunut, esim jos jotain äkkinäistä tapahtui, hyvä kun en pompannut metrin ilmaan. Ei kovin luotettava kaveri hevoselle… käveltiin siinä vierekkäin muutaman metrin etäisyydellä toisistamme, kun tajusin tärkeän asian. Joko pelkään hevostani sen loppuelämän, jään paitsi varmasti paljosta ja monista ihanista hetkistä, luon sille epäluotettavan kaverin kuvan, tai sitten alan nauttimaan näistä yhteisistä hetkistä. Jos jotain tapahtuu, eletään sen mukaan. Anna olla ja päästä irti. Pelkkä ajatuksen oivaltaminen sai kehoni rentoutumaan joka oli taas hevoselle selkeä merkki. Hevonen pysähtyi, kääntyi ja tuli minun luo. Rapsutin hevostani päästä ja se panoi päänsä syliini mikä on sille ominaista. Oltiin siinä jonkin aikaa ja tein lupauksen:

Olla hevoselleni reilu ja avoin. Pelottavassa tilanteessa saadaan pelätä, aidosti. Hevostani kohtaan en pelkoani pura. Hänelle oli opetettu kaikki maasta käsin väistämiset paremmin kun kenellekään meidän laumasta ja hän osasi kunnoittaa ihmisen tilaa. Perusasiat oli kunnossa. Hevonen ei kuole siihen, jos ihminen säikähtää vieressä. Tärkeintä on ettei pelko jää päälle. Mitä enemmän hevosen kanssa viettää aikaa, sen nopeammin luottamus ja yhteinen sävel syvenee ja ihmisen neuroottisuus hälvenee. Näin myös kävi.

Meidän harjoitukset alkoi siitä kun laitoin hevoselleni riimun päähän ja otin sen saman tien pois. Näin pienillä askeleillä lähdettiin liikkeelle.

Tässä pätkä alkuperäistä tekstiä:
”Ollaan alettu pitämään heppoja meidän pihalla yksitellen vapaana jonkin aikaa päivästä. Kun on nuorikkomme vuoro, puen riimun, talutan kentältä navetan eteen hoitopaikalle, harjaan, putsaan kaviot ja päästän vapaaksi. Kun on sen vuoro mennä takaisin, annan kiposta ripauksen kauraa ja talutan sen taikaisin.

Huomatkaa, että vielä kuukausi takaperin en olisi kuvitellutkaan taluttavani hevostani mihinkään. Monesti huomasin seisovani laitumen portilla riimu kädessä täristen kun tajusin että minunhan pitäisi saada hevoseni tuolta kentälle. Minun piti siis taluttaa hevonen laitumelta, aivan kauhistuttava ajatus taluttaa oma hevonen laitumelta kentälle! Sydän hakkasi koko matkan ja voin vain kuvitella mitä hevonen on miettinyt… Hallitsemattomana pelko tekee tepposia.

Hevosen hengailu meidän pihalla vapaana on ollut minulle parasta terapiaa ikinä! Pihalla ollessaan se seuraa minua joka paikkaan. Oleilemalla sen kanssa niityllä ja metsässä olen saanut itseäni siedätettyä sen lähellä oloon omaan tahtiini. Voin mennä esim terassille istumaan jos alkaa tuntua ahdistavalta, tai kävellä vain vähän kauemmas, tai puun taakse. Omassa tahdissa. Oli kuitenkin hauska huomata miten hevonen alkoi heti hakea minusta, hysteerisestä ihmisestä, turvaa. Joskus alkuun vähän pelotti kun se tuli lähelle kunnes tajusin, että se tosiaan hakee turvaa minusta. Yksin ollessaan se säpsyili jos se ei nähnyt ketään pihalla. Tällöin se juoksi saman tien kentän viereen toisten hevosten luo. Tajutessani että minun täytyy käyttäytyä kun aikuinen josta lapsi hakee turvaaa, auttoi se jälleen omaa pelkoani lievenemään. Kokosin itseni ja yritin olla sen arvoinen. Yhtään kertaa hevonen ei ole pinkaissut ohi heittäen takapäätään vapaana ollessaankaan. En voi sanoa, että se on kuin muuttunut hevonen, vaan voin todeta että minä olen muuttunut ihminen.

Mikä mahtavinta, voin halata hevostani ihan mistä kohtaa sen kehoa tahansa, rapsutella sitä hännästä, kulkea sen takapään kautta toiselle puolelle ja tehdä asioita mitä olen muiden hevostemme kanssa kaiken aikaa tehnyt ja vihdoin antaa hevosenkin olla oma itsensä ja rentoutua minun seurassa! Olen jopa ratsastanut sillä useaan otteeseen kentällä ilman satulaa!

Tänään hevonen tuli seisomaan selkäni taakse, pukkasi päällään ja laittoi pään käsivarteeni kiinni. Siinä sitten halailtiin pitkät tovit. Tällaisina hetkinä mietin miksi ihmeessä on käytävä niin syvällä ymmärrettävä jotain näin ihanaa ja yksinkertaista…

Jos tiivistäen voisin sanoa:

  • Kukaan ei voi opettaa sinulle olemaan pelkäämättä.
  • Myönnä pelkosi ja anna pelon tulla rehellisesti. Se on ikan okei. Jo se auttaa! Pelkoa ei tarvitse hävetä.
  • Hengitä syvään ja ota väliaika. Pelko on tarpeellinen tunne, mutta jos se ottaa vallan, silloin kannattaa seisahtua ja miettiä, miksi? Mikä tässä hetkessä pelottaa?
  • Kun pelottaa, kysy itseltäsi, mikä on pahinta mitä voi käydä ja työstä asiaa sitä kautta. Itselläni on paljon tekemistä vielä isojen pulleiden hämähäkkien kanssa…
  • Tee asiat omassa tahdissa, älä yritä hätiköidä, äläkä anna toisten ihmisten kiirehtiä puolestasi. Mihin meillä on kiire valmiissa maailmassa?
  • Muista, että pelko lisää agressiivista/äkkipikaista käytöstä! Ethän halua olla sellainen hevostasi kohtaan?
  • Älä koskaan tee asioita pelkokertoimen yläpuolella, vaan aina niin, että sinä olet rento ja hevonen on rento. Silloin kehosi saa positiivisia muistoja asioista ja pelko hälvenee pikkuhiljaa.
  • Mieti aina, minkälaisen eläimen kanssa olet tekemisissä ja sitä kautta missä on turvallisinta aloittaa ja miten edetä turvallisesti, myös hevosen pelkokertoimen alapuolella.
  • Tee asiat pienissä paloissa. Esimerkiksi itse aloitin kenttäjumpat vain pukemalla hevoselle riimun päähän ja ottamalla sen pois saman tien. Jes, se ei rynnännyt mihinkään!!! No ei tietenkään rynnännyt. Seuraavan kerran riimu päähän, ja pari askelta eteenpäin ja jos tuntui hyvältä, pysähdys, peruutus, takapään väistö ja etupään väistö. Muista hengittää ja pysyä rentona. Jos jännittää, pilko asiat vielä pienempiin osiin. Selkään menin uudestaan vain menemällä satulatta selkään, istuin hetken ja tulin alas. Seuraavaksi askel tai kaksi, pysähdys ja alas.
  • Kun oma itseluottamuksesi kasvaa, huomaat saman tien eron hevosessasi. Turhaan ei sanota, että hevoset on meidän peilejä. En minäkään haluaisi olla ihmisen lähellä joka on pelokas ja stressaantunut jos vaihtoehtona on rauhallinen ja turvallinen oma lauma.
  • NAUTI JOKAISESTA HETKESTÄ YHDESSÄ JA PITÄKÄÄ HAUSKAA!!!
  • Nauraminen on niin tervettä, myös hevosten kanssa!
  • Lopeta kulmat kurtussa suorittaminen ja tehkää yhdessä elämästänne mukavaa. Ihan sama mitä ulkomaailma sanoo, tai on mieltä tyylistänne tai tavastanne tai siitä minkä ikäinen hevosesi on tai minkä värinen tai merkkinen jokin varuste on.
  • Puhu asiasta muiden kanssa. Saatat yllättyä kuinka moni muukin pelkää hevostaan. Ja kun saat vertaistukea, voitte joku päivä nauraa yhdessä kaikelle pöljälle mitä sitä on tullut tehtyä pelon vallassa! Mutta siinä tilanteessa, kun pelko on päällä, se ei todella ole pöljää, vaan totisinta totta.
  • Tee hevosesi kanssa muutakin kun ratsastus tai maastajumppaa: hiero sitä, harjaa, silittele, opettele palkitsemaan hevosta pienistä asioista, opettele käyttämään mahdollisimman pientä painetta, ihan kaikessa. Muista, että jo pelkkä katse on paine hevoselle.
  • TEE ARKEEN RUTIINEJA ja lisää niitä pikkuhiljaa! Alkuun se voi olla vain riimu päähän ja riimu pois, rapsutusta, harjausta, kavioiden puhdistusta jne.
  • VIETÄ PALJON AIKAA HEVOSESI KANSSA HEVOSEN KOTONA (tarhassa/pihatossa), YHDESSÄ! Jos koko ajan turvaudut ulkopuoliseen apuun, et koskaan tutustu hevoseesi. Vain viettämällä sen kanssa aikaa ja tekemällä pieniä arkisia asioita pääsette eteenpäin.
  • Joskus on hyvä aloittaa ihan nollasta ja uusin keinoin. Unohtaa kaikki vanha ja opittu ja opetella uusia tapoja. Se on virkistävää!
  • Opeta hevosellesi hyvät käytöstavat. Meillä heppojen täytyy osata seisoa paikoillaan kun harjataan, putsataan kaviot ja vuollaan. Vapaana, riimussa tai sidottuna. Niiden tulee osata kävellä talutettuna sivulla nykimättä ja sinkoilematta sinne tänne. Ne saa tulla hankaamaan päätä meihin, niitä saa rapsuttaa ihan mistä tahansa. Tässä vain muutama esimerkki.
  • Johdonmukaisuutta, tee asiat aina samalla tavalla. Vain sinä määrität, mitä haluat hevosesi tekevän ja vain sinä pystyt opettamaan sen hevosellesi. Ystävällisesti ja johdonmukaisesti. Vain näin keskinäinen luottamuksenne paranee. Jos ulkopuolinen tekee näitä asioita, et luo hevoseesi mitään suhdetta. Jos juokset kurssilta toiselle ja hevosesi odottelee kotona, et luo hevoseesi mitään suhdetta. SINUN ON OTETTAVA SE ENSIMMÄINEN ASKEL!
  • ÄLÄ PELKÄÄ TEHDÄ VIRHEITÄ! Hepat ei siitä mene rikki kun vain muistat olla ystävällinen ja johdonmukainen ja huomaat tekeväsi virheitä.

On ihan mahtavaa kun ei tarvitse koko ajan pelätä ja pingottaa ja odottaa, että joku muu tekisi asiat puolestani, vaan voin ihan itse tehdä hevoseni kanssa ihan juuri niitä asioita mitä ikinä huvittaa!

Ihan sama mitä kuka sanoo miten pitäisi tehdä, me tehdään omalla tavallamme.

Tämä kokemus on tuonut positiivisia asioita myös suhteisiini muita hevosiamme kohtaan. Vaikka pelkoa ei ole niitä kohtaan ollut, ehkä kuitenkin jollain tasolla tietynlaista kontrollin tarvetta kuitenkin näin jälkikäteen ajateltuna, mutta luottamus meidän kaikkien välillä on nykyään ihan toisenlaisella tasolla. Varsinkin tuo iki-ihana vanha suokkimme; luotan siihen kun peruskallioon ja sen se on ansainnut. Tiedän, että myös nuoren hevosen kanssa pääsemme siihen pisteeseen, pikkuhiljaa toisiamme tukien. Kun muistan, että ne on hevosia ja annan niiden olla hevosia, elämä niiden kanssa on niin mukavaa.

Miten paljon sitä saakin lisää energiaa, kun pelko väistyy elämästä!

Kaikilla hevosilla on oma tarkoituksensa, meidän nuori ruuna on saanut minussa aikaan sen, että olen kiinnostunut entistä enemmän hevosten kouluttamisesta, miten hevonen oppii ja haluan itse oppia lisää. Uusi mielenkiintoinen maailma!

Tämän sivun kirjoittamisen jälkeen olen saanut valtavan määrän kiitosviestejä pelokkailta ihmisiltä ja minulle on kerottu kuinka esimerkiksi kouluttajille on kommentoitu positiivisesti tätä kirjoitusta. Ihmiset ovat alkaneet tunnustaa hevospelkonsa. Mahtavaa! Siitä hyötyy ihminen itse mutta kaikista eniten hänen hevosensa.”

Muokatessani tätä kirjoitusta tänään, keväällä 2018, suuri suru valtaa mielen. Kirjoituksen hevoset laukkaavat vihreillä laitumilla eri syistä. Ne opetti meille niin valtavasti. Niiden oppien avulla pystymme antamaan paljon enemmän nykyisille laumamme jäsenille. Itse asiassa on aika hauskaa, kuinka samanlaisia hevosia meillä on jälleen laumassa. Nyt nautimme heidän kanssaan elämisestä, olemisesta. Emme suorita, vaan teemme asioita yhdessä tunteella, tässä hetkessä, niitä asioita mitkä kulloinkin tuntuu hyvältä meistä kaikista.

Jokainen hevonen opettaa omalla tavallaan ja paras opettaja on hevonen itse. Toivon että kaikilla hevosihmisillä olisi aika ja kärsivällisyys kuunnella mitä kullakin hevosella on opetettavana. Hevosen vuoksi.

Posted on Jätä kommentti

Tunne

Hevonen vaistoaa tunnetilan hetkessä

Kun näet lapsesi tai puolisosi tai muun läheisen ihmisen kävelevän sinua vastaan, näet silmänräpäyksessä mikä tunne hänellä on. Toisen ei tarvitse edes sanoa mitään, kun jo kysyt mikä on, jos kaikki ei ole hyvin.

Hevoset aistivat meidän tunnetilat myös silmänräpäyksessä. Vaikka kuinka yrittäisimme peittää vallalla olevaa tunnetilaa, et voi hämätä hevosta.

Kuinka moni meistä vaistoaa oman hevosensa sen hetkisen tunnetilan?

Tunnetilan oppimisesta

Kun aikoinaan perheeseemme muutti ensimmäinen hevonen, olin aivan keltanokka hevosten kanssa, henkisellä tasolla. Olin siihen mennessä jo ratsastanut yli 20 vuotta enemmän tai vähemmän. Mutta ratsastaminen ei ole sama asia kun hevosen kanssa eläminen, hevosen kanssa keskusteleminen ja oleminen. Ratsastaminen ei saa olla hevosen kanssa se pää-asia, elämä eläinten kanssa ei saa olla suorittamista.

Hevoset on meille ennenkaikkea perheenjäseniä. Perheenjäsenkin voi kuitenkin jäädä etäiseksi jos et oikeasti vietä hänen kanssaan aikaa. Mitä enemmän aikaa vietätte yhdessä, mitä enemmän keskustelette asioista, mitä syvällisemmin keskustelette asioista, sen läheisempiä teistä tulee.

Hevosen kanssa suhteen rakentaminen toimii samalla tavalla.

Meidän perheessä on ollut eri ikäisiä hevosia, eri koulutustaustaisia ja tasoisia hevosia. Kun hevonen on nähnyt paljon maailmaa, sen kanssa on toimittu ja se on koulutettu johdonmukaisesti, se osaa toimia ihmisen kanssa luontaisesti monissa eri tilanteissa. Kuitenkin, kun perheeseen muuttaa hevonen eikä perheessä kukaan koskaan keskustele hevosen kanssa syventäviä keskusteluja, suorittaa vain päivästä toiseen, suhde jää pinnalliseksi. Päivittäiset rutiinit hoituu, mutta jos eteen tulee tilanne jossa hevonen on tottunut kysymään ihmiseltä miten pitäisi toimia, eikä ihminen huomaa kysymystä, se toimii itsenäisesti. Ihmisen ja hevosen välisten syvällisten keskustelujen kautta hevonen alkaa luottamaan ihmiseen kaikissa tilanteissa. Hevonen kysyy ihmiseltä ensin, miten sen tulee toimia. Ihminen  myös huomaa sen kysymyksen. Suhteen ollessa pinnallinen ihminen ei välttämättä huomaa kysymystä. Tämä sama pätee kaikkiin suhteisiin kaikkien eläinten kanssa.

Ihmisen vastuulle jää opetella hevosenkin lajityypillinen käyttäytyminen, ilmeet ja eleet, kehonkieli.

Pelko

Olen itse onnellinen että olen saanut elää myös nuorten hevosten kanssa. Ne on opettaneet minulle valtavasti. Olenkin monesti sanonut, että jos meidän kaikki hevoset olisivat olleet yhtä ”varmoja” kun meidän edesmennyt jyllantilainen, jonka kanssa sain mahdollisuuden tehdä paljon asioita, missä vain, milloin vain, en olisi koskaan oppinut pintaa syvemmältä hevosista. Olisin ollut onnellisen ymmärtämätön hevosen eleistä, ilmeistä ja kehonkielestä ja silti varmasti nauttinut hevosen kanssa elämisestä. Mutta jos jotain olisi mennyt pieleen, tilalle olisi tullut pelko tai varovaisuus tai jopa jonkin asian välttely.

Olen aikoinaan kirjoittanut pelosta kotisivuillemme. Julkaisen siitä päivitetyn version jossain vaiheessa.

Me kaikki tunnemme pelkoa. Kun ihmiselle tapahtuu jotain traumaattista, hänelle jää siitä muistijälki. Kun ihminen joutuu samantapaiseen tilanteeseen uudestaan, muistijälki aktivoituu ja pelko nousee pintaan. Joskus pelko voi olla niin voimakas, että vaikka mitään syytä siinä tilanteessa pelolle ei olisi, ihminen lamaantuu. Mitä enemmän vietetään aikaa hevosten kanssa, sen laimeampaa siitä tulee. Mitä enemmän positiivisia muistijälkiä saa hevosten kanssa olemisesta, sen enemmän pelko laimenee. Toistoja, toistoja, toistoja.

Työkalut

Olen lukenut tekstejä, katsonut videoita, lukenut mielipiteitä erilaisista hevosen koulutustavoista. On yllättävää, miten monia tapoja kritisoidaan syillä mitkä ei pidä ollenkaan paikkansa.

Tärkein asia hevosen koulutuksessa, tekee sen millä tavalla tahansa, on johdonmukaisuus ja se, että sinulla on selkeä kuva ja tavoite siitä, mitä haluat hevosesi oppivan ja tekevän. Iso kuva jonka pilkot pienempiin kuviin.

Mistä aloitan että etenen johdonmukaisesti eteenpäin ja pystyn kouluttamaan hevoseni sellaiseksi jonka kanssa voin turvallisesti kulkea missä vain?

Turvallisuus. Se on todellakin ehdottomasti numero 1. Ennen kun hevosesi on oikeasti turvallinen, sen täytyy tuntea olevansa sinun kanssasi turvassa eli luottaa sinuun. Pelkäävä ihminen EI luo turvaa hevoselle, eikä kenellekään muullekaan.

Nykyään on vallalla pehmeys ja positiivisuus. Ikävä lieveilmiö ainaisella positiivisuudella on se, että ihmiset on olevinaan pehmeitä, ja kuitenkin käyttäytyvät epäjohdonmukaisesti. Koska totuushan on se, että hevosen kanssa ei voi olla vain pehmeä ja positiivinen… hevonen on eläimenä sellainen, että se ottaa oman tilansa jos et pidä huolta siitä että se ei saa sitä tehdä. Sitten on ongelmat valmiina, huudetaan ja ”heilutaan sen narun kanssa”. Tästä on varmaan tullut sanonta narunpyörittäjä, kun ei osata enää olla johdonmukaisia. Mitä selkeämmät säännöt, sen helpompaa elämä on kaikille.

Sekä ihmiset että eläimet tarvitsevat rajoja ja rakkautta. Yksinkertaista. Vapaan kasvatuksen lapset ei välttämättä ole kokenut rajojen tuomaa rakkautta ja turvaa. Sama koskee eläimiin. Jos ainoa palkinto tulee siitä, kun teet oikein, et koskaan opi mikä on väärin ja mitä ei saa tehdä. Eli rajat ja rakkaus. On ihan ok näyttää hevoselle mitä ei saa tehdä, mutta se ei tarkoita että hevosta lyödään tai pahoinpidellään. Kukaan ei pysty toimimaan 500 kg eläimen kanssa pelkästään pehmeästi ja positiivisesti. Aina tarvitaan myös painetta. Mutta kaiken voi tehdä omalla positiivisella asenteella sekä ystävällisellä ja rauhallisella mielellä. Se on tärkeää ymmärtää. Luotsataan hevosta kun luotsattaisiin parasta ystävää uuden asian äärellä. Olemme siis luotseja! Emme johtajia.

Maastakäsin työskentely

Maastakäsin työskentelyä ei voi koskaan tehdä liikaa. Pyydetään hevosta väistämään etu- ja takapäällä, eteen ja taakse, nostamaan jalat ja pitämään ne ylhäällä, pitämällä huoli siitä että hevonen ei tule sinun tilaan pyytämättä ja paljon muuta. Ollaan kohteliaita hevoselle, hevonen on kohtelias meille. Kaikessa täytyy toimia johdonmukaisesti. Jos annat hevoselle herkkuja, ole johdonmukainen myös niiden kanssa ja opeta hevosesi olemaan kohtelias myös namin kanssa. Meillä käytetään herkkuja ja rapsutusta sekä positiivista tunnetta palkintona.

Hevoset ovat erilaisia ja omaavat erilaisia persoonallisuuksia. Ihan sama kun ihmiset. Yksi oppii yhdellä tavalla ja toinen toisella. En halua joutua maastossa tilanteeseen, jossa hevonen menee ”tiloihin” ja sen jälkeen minä menen samoihin ”tiloihin” ja sitten tulee ”ruumiita”. Haluan ennen kaikkea turvaa ja turvallisuutta. Kun olen hevoseni kanssa, ei ole sallittua että hevoseni riekkuu pakoreaktiossa ympäriinsä, vaan silloin kuunnellaan ja ollaan rauhassa, molemmin puolin. Niinkun sanottu, säikähtää saa, mutta mitä tapahtuu sen jälkeen, on tärkeää. Pitää osata rauhoittua.

Ihminen on taitava keksimään hevoselle lisävarusteita, joilla saa suuta kiinni, päätä alas jne, mutta todella harvassa on ne ihmiset, jotka oikeasti kulkevat hevostensa kanssa rentona, TURVASSA, luottavaisina ja hyvin vähin varustein ja oikeastaan ihan missä vain. Puhutaan jopa hevosroduista joiden kanssa ei voi mennä maneesia pidemmälle. Sitten on aina joukossa niitä harvoja ihmisiä, joilla on hevosia, kaiken rotuisia, jotka yhdessä puuhastelevat vaikka mitä ja vaikka missä. Kysehän on vain siitä, kuinka paljon olemme valmiita viettämään hevostemme kanssa aikaa ja tekemään asioita johdonmukaisesti, luomaan turvaa ja luottamusta.

Varusteet

Meillä käytetään hevosilla oikeastaan pelkästään naruriimuja jossa on pitkä riimunnaru. Maastakäsin työskentelyssä käytän niin kutsuttua porkkanakeppiä, jonka toisessa päässä on pitkä naru. Pitkä riimunnaru sen takia, että pystyn pyytämään sen avulla hevoselta asioita mitä lyhyellä riimunnarulla en pystyisi. Esim että hevonen pysyy kauempana, hevonen menee minun edellä jne. Tarpeen mukaan ja hevosen rohkeuden ja mielentilan mukaan. Hevonen saa myös tulla selän taakse piiloon jos hän kokee sen tarpeelliseksi. Nuori hevosemme tekee sitä koko ajan vähemmän ja vähemmän. Mutta jotenkin herttaista on se, että jos vastaan tulee asia mistä hän ei ole ihan varma, hän hakeutuu selkäni taakse piiloon. Ehkä yksi parhaista asioista jotka taas muistuttaa minua siitä, että olen oikeasti hevoselle sen turva.
Porkkanakeppi sen takia, että pystyn ohjaamaan sillä hevosta myös kauempaa ja antamaan esimerkiksi väistökäskyjä, tai neuvomaan nostamaan jalkaa tietyssä kohdassa tms. Keppi on käden jatke. Sillä ei koskaan lyödä, vaan sillä annetaan hevoselle merkkejä sinne mihin oma käsi ei ylety.

En koskaan tule laittamaan hevoselleni kuolainta suuhun saatika rautakenkää kavioihin. Tämä on asia mistä olen täysin varma ja tämä on täysin oma mielipiteeni. Kuolainta hevoseni ei tarvitse laittaa suuhun sen takia että minä kokisin elämäni turvallisemmaksi. Se on ikäänkuin ihmisen mielen lumelääkettä ja korvaa valitettavasti liian monesti perusteiden puutteen.

Satula on oltava sen takia, että varsinkin nuoren hevosen kehittymätön selkälihaksisto saisi paremmin jaettua minun painoni selässä. Tulevaisuudessa varmasti tulen ratsastamaan paljonkin ilman satulaa, koska meille kaikista parhaita lenkkejä hevosten kanssa on -riimu päähän ja maastoon, mennään välillä jalkaisin ja välillä selkään-tyylillä.

Täytyy sanoa, että nuoren hevosemme ja minun suhde on täysin uusissa ulottuvuuksissa. En olisi koskaan uskonut että voin saavuttaa tällaisen suhteen hevosen kanssa. Ja avainsanat on TURVA ja RAUHA. Ennen melkein juoksin metsään hevosen kanssa piiloon kuorma-autoja, traktoreita, puimureita, toisia hevosia jne. Nykyään en malta odottaa että tapaisimme lenkillä mahdollisimman paljon kaikkea outoa. Tai että tuulisi kovaa tai sataisi vaakatasossa. Ne hetket opettaa niin paljon meidän keskinäisestä suhteesta ja luo luottamusta meidän kahden välille. Hevonen saa säikähtää, nostaa päätään ja katsoa, sävähtää ja ottaa askeleita, mutta hevosen tulee myös kuunnella tarpeen vaatiessa ihmistä ja loppupelissä rauhoittua tilanteessa kun tilanteessa. Hevosen täytyy osata rentoutua ihmisen kanssa ja ihmisen pyynnöstä. Vasta silloin hevosen kanssa liikkuminen on turvallista.

Varusteet ei tuo turvaa. Vain henkinen yhteys ja luottamus tuovat turvaa. Enkä puhu mistään uskonnollisesta henkisestä yhteydestä, vaan siitä, että meidän täytyy toimia mielen ja kehon avulla kun se on ainoa kieli mitä meillä on. Pelkkä hengitys on todella voimakas työkalu! Kuinka moni harjoittelee näitä asioita hevostensa kanssa?

Jos hevonen on sinulle vain tapa päästä ratsastamaan, kannattaa oikeasti miettiä, onko se reilua hevoselle. Hevosen tulee saada nauttia elämästä ihan yhtä paljon kun ihmisenkin. Hevosen mielipidettä tulee kysyä ihan yhtä paljon kun ihmisenkin. Tehdään asioita hevosen hyväksi ja hevosen kanssa. Se on paras turva ihmiselle ja hevoselle

Yksi parhaista tavoista viettää hevosen kanssa aikaa ja syventää suhdetta näkyy seuraavalla videolla. Jiri antaa Reksulle akupiste/energiahierontaa. Reksun ilme puhukoon puolestaan. Jollain ihmisillä vain on taito hyppysissä.
Aksu on tosin sitä mieltä että hän myös haluaa huomiota!

Posted on Jätä kommentti

Matka positiiviseen yhdessäoloon

Mutkat matkassa on tie positiiviseen yhdessäoloon

Alkuperäinen teksti julkaistu Facebook-sivuillamme 7.9.2013

Hevosten valtakuntaansa tekemästä polusta tuli mieleeni, miten matka hevosten maailmassa on ollut itselleni yhtälailla mutkikas, sen kuitenkin edetessä kaiken aikaa. Ei mennä kohtisuoraa eteenpäin, vaan matkalta löytyy mielenkiinnon kohteita. Välillä kaarretaan oikealle ja välillä vasemmalle. Välillä voidaan mennä vähän edestakaisin, riippuen siitä, missä vaiheessa ja minkälaisessa elämäntilanteessa itse kulloinkin on. Mielenkiinnon kohteista poimitaan itselleen tarpeellisia tiedon ja taidon jyväsiä.

Jokaisella ihmisellä on aina jotain opittavaa, jokaisella ihmisellä myös jotain annettavaa. Kokenein konkarikin oppii koko ajan uusia asioista, jos haluaa kehittyä ihmisenä. Nöyränä pysyminen on taitolaji. Kokenein konkari voi ottaa hyvin opikseen täysin noviisiltakin. Oppi voi olla yhtä hyvin se, että näin en halua toimia, kun se, että tämä tuntuu hyvältä ja johdonmukaiselta. Kun luottaa itseensä ja omaan intuitioonsa tekemisissään hevosen kanssa, matka jatkuu enemmän mutkitellen, vähemmän edestakaisin sahaten.

Paras opettaja meille on hevonen itse. Hevonen ei sanele metodeja, vaan elää tässä hetkessä. Jokainen hevonen opettaa meitä eri asioissa. Jos olet valmis ottamaan opin vastaan hevoseltasi, syntyy kehitystä. Jos junnaat vanhoissa fraaseissa, poljet paikallasi, syntyykin kuoppa mutkittelevan ja eteenpäin soljuvan polun sijaan. Kuopasta on joskus hyvinkin vaikea kiivetä ylös.

Pikkuhiljaa edeten

Luota itseesi ja kuuntele hevostasi. Tämä voi tuntua myös fraasilta jonkun miettiessä miten hevosta tulisi kuunnella. Tässä esimerkki miten itse asian ymmärrän:
Talutat hevostasi pihatiellä/maastossa, hevonen jännittyy ja pysähtyy. Annat sen katsoa huolestuttavaa kohdetta ja tarpeen tullen jos huoli ei häviä eikä hevonen rentoudu, käytte katsomassa jännittävää asiaa lähempää. Jos olet ratsain, laskeudut tarvittaessa selästä hevosen viereen. Pysyt itse rauhallisena ja rentona ja viet hevosta lähemmäs huolen aiheuttavaa kohdetta vasta, kun se on täysin rento, askel kerrallaan ilman pakottamista. Muistat pysyä itse pelottavan kohteen ja hevosen välissä, tehden edelleen niitä mutkia lähetyttäess kohdetta. Suoraan kohdetta kohden ei kannata kävellä, se ei ole hevosen tapa lähestyä asioita. Aina mutkitellen. Joskus teidän täytyy mennä ensin vähän kauemmas saadaksesi hevosen ensin rennoksi, joskus vain seisoa, hengitellä ja katsella maisemia. Joskus tämä voi kestää kauan, mutta seuraavalla kerralla eri paikassa samanlaisen huolestuttavan asian kohtaaminen on jo paljon helpompaa.

Monesti unohdetaan tai ei välttämättä edes ymmärretä, että nämä tilanteet on niitä timantteja arjen harmaudessa, ihan parhaita luomaan suhdetta hevoseesi, joko negatiivisella tai positiivisella tavalla. Jos emme koskaan koe vastoinkäymisiä, emme koskaan opi myöskään mitään. Positiivisella asenteella ja johdonmukaisella käytöksellä tarjoat hevoselle vaihtoehdon ymmärtää asia ja rentoutua, muuttaa pelko uteliaisuudeksi ja teidän välinen luottamus kasvaa. Hevonen oppii, että sillä on mahdollisuus selvitä kanssasi hengissä, jos toimit jokainen kerta sen pelkorajan alapuolella ja johdonmukaisesti ilman kiirettä. Aina tällainen toimintatapa ei ole mahdollista, esim ison rekan vastaantuleminen. Silloinkin voi jalkautua rauhassa hevosen selästä jos vain huomaa rekan tarpeeksi ajoissa ja luoda hevoselle turvaa maasta käsin, jos selästä käsin se ei onnistu.

Ethän vie lastasikaan ison ”mörön” luo kädestä raahaamalla, vaan selität lapsellesi mikä se mörkö on, annat lapsen tarkkailla ”mörköä” vähän kauempaa ja todeta että ”mörkö” ei ole paha juttu. ”Mörkö” voi olla vaikka Joulupukki, mutta lapsellesi täysin outo ja pelottava partasuu. Mitä jos sinulla on hämähäkkipelko ja joku pakottaa sinut hämähäkin lähelle ja olet paniikissa, opitko tilanteesta muuta kun saamalla pahemman paniikkikohtauksen seuraavalla kerralla? Itselläni on vieläkin hämähäkkipelko, mutta murto-osa siitä mitä se oli silloin kun muutettiin maalle. Nykyään jo juttelen niille ja pidän siitä että ne pitää eitoivotut öttiäiset pois talosta.
Hevoselle huolestuttava kohde voi olla kuolemaa vastaava vaara, usein onkin. Kun esittelet tämän vaaran hevosellesi ajan kanssa rennossa mielentilassa ja hevosen pelkokynnyksen alapuolella, hevonen oppii, ettei se nyt niin vaarallinen ollutkaan eikä sitä tarvitse jännittää. Tämä on yhdessä tekemistä.

Aina löytyy vaihtoehto


Jos pakotat hevosesi huolestuttavan asian ohi jännittyneenä ja pelokkaana, luomalla siihen painetta narulla, raipalla, pohkeilla, se on pakottamista etkä opeta hevosellesi muuta, kun pelkäämään enemmän, huolestuttavan asian kohdalla tulee aina pakotetta ja kipua ja ahdistusta ja enemmän painetta. Et tarjoa hevoselle muuta vaihtoehtoa kun pelätä ja jännittyä ja tulevaisuudessa reaktiot outojen asioiden kohdalla voi kasvaa hyvinkin suuriksi ja vaarallisiksi, koska hevonen oppii muun muassa sen, että kanssasi ei ole turvallista liikkua ja pakoeläimenä sen täytyy purkaa pakoreaktio johonkin.

Hevonen voi tottua huolta aiheuttaviin asioihin jos se pakotetaan sen ohi monta kertaa, mutta se ei koskaan tule olemaan rento ohituksen aikana. Rento mielentila on asia, mikä ihmisen täytyy opetella erottamaan esimerkiksi opitusta avuttomuudesta, joka voi syntyä, kun hevonen pakotetaan asioihin pelkokynnyksen yläpuolella. Tästä lisää tietoa mm Tuire Kaimion Hevosen-kanssa kirjassa missä myös neuvotaan, miten siedätät hevosta turvallisesti ja rennossa mielentilassa erilaisiin asioihin. Maastossa voi kuitenkin aina tulla jotain yllättävää vastaan, ja silloin yhdessä eteneminen pakottamisen sijaan on kaikin puolin turvallisempi vaihtoehto.

Kohdellaan hevosiamme positiivisella asenteella, johdonmukaisesti, rauhallisesti ja rennossa mielentilassa. Kerrotaan selkeästi mitä halutaan ja odotetaan kärsivällisesti, unohdetaan omat kunnianhimot ja kiireet. Se on nopein tie yhteisymmärrykseen. Oma tunne siirtyy hevoseesi salamannopeasti, joten varmistu siitä, että olet itse rento ja rauhallinen aina hevosen kanssa.

Yhdessä eteenpäin mutkitellen ja nauttien.